Aino seisoo veden ja ilman rajalla, hetkessä jossa todellisuus alkaa liueta. Hänen hääpukunsa kantaa mukanaan odotuksia, lupauksia ja rooleja, jotka eivät koskaan täysin kuuluneet hänelle. Vesi ei vedä häntä alas väkisin, vaan kutsuu hiljaa, kuin muistuttaen toisesta olemisen tavasta. Kangas muuttuu osaksi aaltoja, menettää muotonsa, aivan kuten Aino itse. Teos käsittelee irtipäästämistä ja muutosta, hetkeä, jolloin ihminen lakkaa taistelemasta ja hyväksyy sen, mitä ei voi hallita. Aino ei katoa, vaan siirtyy tilaan, jossa identiteetti ei ole enää sidottu ulkoisiin rakenteisiin.