Tytti - Pieni noita

Tytti on pieni noita, joka haluaisi, että jokaisella olisi kivaa edes joskus. Hän haluaa keksiä loitsun, jonka avulla kaikki tulisivat iloiseksi. Hän saa ajatuksen, kun vierailee läheisessä kaupungissa, missä on usein on hyvin ankeaa ja surullista. Tytti elää pienessä kotoisassa mökissä keskellä korpimetsää ja siellä hänellä on kaikki, mitä pieni noita tarvitsee.

taiteilija: RONJA-RIINA SAUKKORIIPI

Minussa on aina ollut luova ja esteettinen puoli. Jo lapsena haaveilin kuvataiteilijan ammatista ja loin uusia piirroksia sekä maalauksia tiuhaan tahtiin. Minulla on aina ollut tarve luoda jotain. Löydän kauneutta ympäriltäni jatkuvasti ja inspiroidun erityisesti luonnosta, eläimistä ja ihmisistä. Minua kiinnostavat myös urbaanit ympäristöt ja maisemat. Pääasiallisesti olen luonut teokseni perinteisen kuvataiteen menetelmin, mutta opiskelujen myötä olen tutustunut enemmän myös digitaalisen kuvataiteen maailmaan ja innostunut siitä. Erityisesti valokuvataiteen maailma on alkanut kiinnostaa minua sen rajattomuuden ja moniulotteisuuden vuoksi.