Pinja Riipi (s. 2002) on Rovaniemeltä kotoisin oleva kuvataiteilijan ammattiin pyrkivä kuvataiteen opiskelija Lapin ammattikorkeakoulussa Torniossa. Hän aloitti kuvataiteen opinnot vuonna 2022. Piirtämisen hän aloitti jo pienenä, mutta ”oikeasti” alkoi harjoittelemaan yläasteikäisenä.
Riipi on aina ollut kiinnostunut elokuvista, tv-sarjoista ja ihmisistä, mikä on ollut suurena inspiraationa hänen tekemälleen taiteelle. Myös videopelit sekä kirjallisuus tuovat inspiraatiota hänelle. Eniten Riipi piirtää ihmiskasvoja, mutta on alkanut myös koulun myötä piirtämään esimerkiksi maisemia. Hän piirtää paljon fanitaidetta, mutta kaiken kaikkiaan häntä kiinnostaa ihmiset taiteensa aiheena sekä ihmiskasvojen monimutkaisuus ja uniikkius.
Hän tekee taidetta eniten digitaalisesti piirtämällä sekä traditionaalisesti lyijykynällä. Myös maalaaminen guassiväreillä on hänelle mieluista, mutta taitavimmillaan hän on lyijykynä kädessä. Hän piirtää paljon realistisesti, yrittäen ”matkia” todellisuutta, mutta myös lisäten omaa kädenjälkeään piirroksiinsa.
Email: pinedoesart(a)outlook.com