Renny Sayialel

Renny Sayialel on syntynyt vuonna 1999 ja on kotoisin Turusta. Hän on nuori intohimoinen kuvataitelija, joka opiskelee tällä hetkellä Lapin ammattikorkeakoulussa. Sayialel tekee monipuolista taidetta eri tekniikoilla, kuten käsin ja digitaalisesti. Piirustusaiheet sijoittuvat tavallisiin elämän asioihin, joihin on lisätty pieni epärealistinen käänne kuvituksessa. Hän kokee taiteen olevan tapa, jolla ilmaista mielikuvitusta ja sisäisiä tunteita. Monia asioita ei aina pysty kuvastamaan pelkillä sanoilla, minkä tähden piirustustaide auttaa. Hänen taiteensa on myös kirjavaa ja lapsiystävällistä kaikin puolin. Sayialel huomaa, että hänen luova ajattelunsa ja mielenkiintonsa esiintyy vahvasti fiktiivisten hahmojen luomisessa ja fanitaiteen tekemisessä. 

Sayialel pyrkii yleisesti taiteessa viihdyttävyyteen, ja on erityisesti kiinnostunut animaatiosta. Sayialel kertoo, kuinka pienestä pitäen hän on ihaillut miten animaatio tuo yksittäisiä kuvia eloon taidokkaiden liikkeiden avulla. Monet piirrossarjat ovat yhtä lailla inspiroineet häntä tutustumaan animaatioon ja vaikuttaneet hänen taiteensa sisältöön. Suurena unelmana hänelle on tulevaisuudessa luoda ikioma piirretty. Hän toivoo, että moni ihminen saisi siitä iloa ja mielenkiintoa hassujen videoiden kautta, mutta voisi myös samaistua vakaviin ja koskettaviin kertomuksiin.

Email: rennysayialel(a)gmail.com

Scroll to Top